Peikon DELTABEAM® uudistaa globaalia rakentamista
Peikko on innovatiivinen maailmanlaajuisessa ja kestävään elinkaarirakentamiseen painottuvassa DELTABEAM®-liiketoiminnassa. Haasteeksi on kuitenkin koettu täysin uudenlaisen, merkittävää asiakasarvoa ja säästöpotentiaalia tarjoavan innovaation vertailu perinteisiin välipohjaratkaisuihin. Myös alalla vallitsevasta palkkien oston kilohintavertailusta halutaan päästä eroon ja keskittyä sen sijaan asiakasarvojen muuttamiseen. Siirtyminen tuotekeskeisyydestä asiakastarpeita ymmärtävään markkinointiin tuli näkyä myös DELTABEAM®-markkinoinnissa.
”Myymme tiloja, emme kiloja”, kiteyttää DELTABEAM® liiketoimintajohtaja Simo Hakkarainen.
Asiakaspolkuun panostavaa digimarkkinointia
Peikolla markkinointia ei nähdä vain aikarajattuina kampanjoina, vaan yhä enemmän uusina asiakaspolkuina sekä asiakaspalveluprosesseina. Tätä varten tarvitaan paitsi asiakkaiden tarpeiden ja ostokäyttäytymisen tunnistamista, myös asiakaslähtöisesti tuotettuja sisältöjä prosessin eri vaiheisiin. Adpron kanssa tehty työ toimii esimerkkinä Peikon asiakaspolkuun panostavasta digimarkkinoinnista. Aiemmin Peikko on tehnyt ostopolkujen toteuttamiseen suunnitelman, jonka avulla lisätään vuoropuhelua rakennesuunnittelijoiden kanssa. Molemmat tapaukset viitoittanevat myös tulevia markkinointitoimia kaikissa kohderyhmissä.
Peikolle Adpro oli uusi tuttavuus, vaikkakin yhteistyötä oli joskus printtimaailman aikoihin tehtykin.
”Adpron aktiivinen myyntityö vakuutti. Myös ymmärrystä tietoon perustuvasta, mitattavasta digimarkkinoinnista näytti löytyvän. Osaamiselle on käyttöä, sillä jatkossa mekään emme pärjää pelkästään innovatiivisten tuotteidemme ansiosta, vaan asiakkaita aidosti palvelemalla.”
Pelinavaus kiinteistösijoittajien suuntaan
Peikon asiakassegmenttejä ovat suunnittelijat, rakennusliikkeet, elementtitehtaat sekä uusimpana kiinteistökehittäjät ja -sijoittajat. Yhteyttä investoreihin lähdettiin luomaan yhteistyössä Adpron kanssa kohdennetun markkinointiviestinnän keinoin. Kokonaisuuteen liittyi oleellisesti myös Peikon kehittämä ja alalla ainutlaatuinen asiakasarvolaskuri. DELTABEAM® Game Changer -laskurin avulla myös investoreille tai heidän edustajilleen voidaan osoittaa investointien takaisinmaksuajat ja ratkaisun tuomat hyödyt visuaalisesti ja ymmärrettävästi.
Kansainvälinen markkinoinnin webinaari, iso workshop etänä
Peikolla on toimintaa 34 maassa, joten on tärkeää saada myös maailmalla toimivien myyjien ääni esiin jo markkinoinnin suunnitteluvaiheessa. Adpron valmistelemaan ja vetämään webinaarin osallistui Teamsin välityksellä yhteensä 13 peikkolaista kahdeksasta eri maasta. Yli puolen päivän mittaisen tapahtuman aikana määriteltiin DELTABEAM®-markkinoinnin kohderyhmät ja asiakasprofiilit, Peikon ratkaisun vahvuudet, pääviestit sekä hankintojen motiivit. Osallistujat pääsivät kommentoimaan tehtyjä idealuonnoksia ja siten vaikuttamaan lopputulokseen.
”Kansainvälisen webinaarin vetäminen etänä on itsessään haastavaa, mutta tässä Adpro onnistui erinomaisesti. Yhdessä tekeminen sitouttaa parhaiten.”
Artikkelista asiantuntijasisältöä eri kanaviin
Kerätyn tiedon pohjalta Adprossa työstettiin sijoittajia puhuttelevia asiakasviestejä ja erottuvaa ilmettä. Tuotimme Peikon käyttöön pidemmän artikkelin tai paremminkin koostetun asiantuntijatekstin, jonka osia voidaan hyödyntää niin verkkosivuilla, sosiaaliseen median julkaisuissa kuin monissa muissakin yhteyksissä.
Adpron ehdotuksesta Peikon verkkosivuille lisättiin uusi sijoittajat-osio sisältöineen ja ohjauksineen. Tuotetut sosiaalisen median aineistot sekä Adprossa käsikirjoitettu DELTABEAM® Game Changer Tool -video ovat aktiivisessa käytössä.
”Asiantuntevaa, iskevää ja sujuvaa sisältöä sekä täysin uudenlaisia visuaalisia elementtejä. Tehtyjä aineistoja on helppo monistaa moneen kanavaan, alustoihin ja asiakastapaamisiin.”
Työn tilaaja Simo Hakkarainen kertoo mielellään suosittelevansa Adprota muillekin yrityksille. Etenkin perinteisellä rakennusalalla tarvitaan uusia tapoja markkinoida ja tuottaa asiakaspalvelua digiympäristössä.
Asiakaspalaute erinomainen!
• Verkko-webinaari erinomaisesti valmisteltu ja toteutettu
• Visuaalinen ulkoasu ja animoidut kuvat mielenkiintoisia
• Artikkeli, nettisisältö ja LinkedIn-materiaali loistavia
• Projektinaikainen yhteydenpito aktiivista
• Kaikki tehtiin mitä luvattiin sovitussa aikataulussa
• Tekemisen taso hyvää, tuotokset parempaa kuin odotin monelta osin
• Kokonaisuus kouluarvosana-asteikolla (4-10): 9+
- Kansainvälinen markkinoinnin verkko-workshop
- Erottuva ilme ja pääviestien uusiminen
- Asiantuntijateksti (artikkeli), sijoittajaviestintä
- Verkkosivuston sisällön uusiminen, oma osio sijoittajille (DELTABEAM®-sivuosion ulkoasun ja sisällön suunnittelu sekä aineistojen toteutus sijoittajaviestinnän näkökulmalla)
- Materiaalituotanto (teksti, kuvat, grafiikka), sosiaalisen median aineistot
- Kaupallinen video (käsikirjoitus, kuvakäsikirjoitus, videotuotanto)
Linkit työnäytteisiin:
DELTABEAM® Game Changer -video
DELTABEAM® Game Changer -netissä
DELTABEAM® Game Changer -julkaisut Peikko Groupin LinkedInissä